Uudet tuote- ja palveluideat testiin innovaatiosetelillä

2018-03-28 20:24:00

Business Finland (entinen Tekes) tarjoaa innovaatiosetelin muodossa kansainvälisille markkinoille suuntaaville pk-yrityksille 6200€ (5000€ + alv) kehitysrahaa uusien palvelu- ja tuoteideoiden kehittämiseen. Innovaatiosetelin avulla pk-yritys pystyy ostamaan ulkopuolista osaamista innovaatiotoiminnan tueksi. 

Innovaatiosetelin avulla voidaan ostaa mm seuraavia palveluita

  • Prototyyppien ja demojen suunnittelua ja kehittämistä
  • Uusien tuote- ja palveluideoiden testaamista sekä pilotointia
  • Tuote- ja palvelustrategian kehittämistä


Kuka innovaatiosetelin voi saada?

Vuoden 2018 alussa innovaatiosetelin saamisen kriteeristöä kevennettiin hieman, koska mukaan haluttiin saada myös uusia yrityksiä. Mm Asiakastiedon rating Alfa voi nykyään olla vähintään A (ennen A+). Toki edelleen innovaatiosetelin ulkopuolelle jäävät esimerkiksi suuret yritykset, yritykset joille on myönnetty Business Finlandin tai Tekesin rahoitusta kuluvana tai edellisenä vuonna sekä verovelkaiset yritykset.

 

Mitä innovaatiosetelillä on saatu aikaan?

Asiakkaamme ovat hyödyntäneet innovaatioseteleitä erityisesti prototypoinnin ja pilotoinnin parissa. Asiakkaamme ovat tarvinneet ulkopuolista osaamista ja näkemystä uuden tuote- tai palveluidean suunnittelussa ja testauksessa kansainvälisen markkinan näkökulmasta. Projekteissa on keskitytty mm käytettävyyteen, käyttäjän ja asiakkaan saamaan liiketoimintahyötyyn sekä tuote- tai palveluidean skaalaamiseen tulevaisuudessa.

Innovaatioseteli projektien aikana fokus on vaihdellut paljon. Osa asiakkaista on tarvinnut apua pistemäisen kokonaisuuden, kuten yksittäisen tuoteominaisuuden, kehittämisessä.  Toisten kanssa on keskitytty isompien kokonaisuuksien suunnitteluun, kuten uuden palvelun kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. 

 

Lue lisää Business Finlandin sivulta ja varaa Hennan kalenterista aika etätapaamiseen
 

Jäikö kysyttävää? Kysy kirjoittajalta!

Henna Paakinaho | Liiketoimintajohtaja

p. 040 8349764

henna.paakinaho@collapick.com

 

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä