Mittaamattoman arvokas fiilis

2020-02-13 09:38:43

Henkinen hyvinvointi 2020-luvulla

Nykyisellä tietotulvan, raporttien, datan ja mittaamisen aikakaudella ei ole ihme, että myös hyvinvointi on siirtynyt mutukeskustelusta ja fiilistelystä data- ja faktapohjaiseksi. Jos aiemmin halusi tietää oman sykkeensä, tai tuijottaa stressikäyrää, piti mennä lääkäriin. Nykyään riittää, että on kello, ja läppäri. Unen laatua voit mitata ihan vaan nukkumalla sormus sormessa, diabeetikot saavat anturin kautta koko ajan tarkistettua verensokerinsa ja mä itse tiedän tasan paljonko kulutan kaloreita työmatkoihin. 

Dataa ja tietoa on koko ajan saatavilla, joten terveyteen ja hyvinvointiin voidaan reagoida entistä täsmällisemmin, kun löydetään pohjalla lepäävät ongelmat. Näin on helppo ajatella, mutta hetkinen. Henkinen hyvinvointi on huonommalla tolalla kuin aikoihin. Tästä kirjoitettiin hiljattain Helsingin Sanomissa. Artikkelissa haastateltiin työterveyspsykologi Johanna Ojala-Oksalaa, joka kertoo karuja totuuksia siitä miten mielenterveyteen perustuvat sairaspoissaolot ovat lisääntyneet huomattavasti.

 

Kun data ei riitä

Kuinka on mahdollista, että ihmiset voivat kasvavassa määrin huonosti, vaikka joka tuutista tulee tavaraa ja keinoja pitää huolta kehosta? On mindfullnessia, aamuviideltä lenkille heräämistä, kylmiä suihkuja, kymmeniä eri ruokavalioita ja kaikkea muuta. En tahdo väheksyä näitä, koska noudatan luetelluista kahta itsekin, ja tiedän että ne toimivat omalla kohdallani. Vastaus saattaa olla hyvinkin yksinkertainen: Kun kaikkea mitataan ja dataan perustuva toiminta korostuu jatkuvasti, jää yksi asia vähemmälle huomiolle: Fiilis. 

 

Kun kaikkea mitataan ja dataan perustuva toiminta korostuu jatkuvasti, jää yksi asia vähemmälle huomiolle: Fiilis.

 

Fiilis on ehkä todellisin asia tässä maailmassa, vaikka se ei pohjaakaan faktoihin. Työkaverini Henna tuumasi tänään “Mulla on ihan semmonen olo, että nukuin sairaan huonosti, mutta kello kertoo, että hyvinhän mä nukuin!” Kumpikohan on oikeassa Hennan fiiliksestä, Henna itse vai kello? Tossa ilmenee se, että joskus on aivan yhdentekevää, mitä faktoja kehosta voidaan mitata. Fiilis kertoo sen, kuinka sillä hetkellä menee. Onko asiat hienosti, onko kivaa, väsyttääkö, jaksaako just nyt kuunnella työkaverilta vähän pään aukomista ja ottaa sen huumorilla? Ei noita asioita voi mitata matemaattisesti ja tuottaa objektiivista “v#tutuskäyrää”, vaikka siitä toki kuulee puhuttavan usein.

 

Ketä (pitäisi) kiinnostaa?

Fiilistä ja sen merkitystä työhyvinvointiin ja työn tekemiseen ei pidä vähätellä. Toki se vaikuttaa eri aloilla eriävissä määrin. Hyvän tai huonon fiiliksen merkitys korostuu ennen kaikkea aloilla, joissa työt tehdään aivoilla. Vähän karusti yksinkertaistaen voisi sanoa, että kyllä se lapio heiluu ihan samalla tavalla, vaikka kuinka vituttais. Asiakaspalvelun laatu tosin kärsii todella paljon, jos asiakaspalvelijalla on huono päivä. Samoin konsultoinnin, myynnin ja minkä vaan ihmisten välisen kohtaamisen. Oma kokemuspohjani on ennen kaikkea juurikin myynnin ja asiakaspalvelun puolelta, ja voin kertoa, että ihan sama miten täydellisesti olen nukkunut, syönyt aamupalan, herännyt, pitänyt huolta itsestäni ja sosiaalisista suhteistani. Jos mua ottaa päähän, sen näkee työn laadussa todella selkeästi. 

 

Jatkuva huonolla fiiliksellä ajatustyön tekeminen on hyvinkin verrattavissa siihen, että raksamies tekisi koko ajan töitä käsi paketissa.

 

Työntekijän suorittamista mitattaessa fiilis näkyy yleensä työn laadussa, työn määrässä tai pahimmillaan ei kummassakaan. Miksi pahimmillaan? Aivot voi mieltää lihaksena, jota käytetään ajatustyössä. Jatkuva huonolla fiiliksellä ajatustyön tekeminen on hyvinkin verrattavissa siihen, että raksamies tekisi koko ajan töitä käsi paketissa. Kummallekin tulee rasitusvamma, joka on pahimmillaan krooninen. Raksamiehellä pamahtaa selkä, jolla kompensoidaan toimimatonta kättä. Myyjällä aivot, jotka eivät ole vuoden aikana kertaakaan saaneet rentoutua ja palautua. 

 

Data hyvinvoinnin työkaluna

Miten fiilistä sitten voitaisi oikeasti mitata? Yksi hyvä keino on seurata stressikäyrää. Esim. Firstbeat tarjoaa erinomaista palvelua, jossa mitataan muutaman päivän ajalta sydämen sykeväliä, joka kertoo stressin ja palautumisen tasosta. Tässä tietysti tärkeää muistaa, että kaikki stressi ei ole pahasta. Stressi voi olla positiivista (esim. Jännitys ennen julkista puhumista) tai negatiivista (esim. täys paniikki ennen julkista puhumista). Stressikäyrän tulkkaamisessa on osattava erottaa oliko stressi nyt vireystilaa nostavaa, vai vaan kaikkia kehon resursseja kuluttavaa. 

Toinen keino voisi olla kysyä joka työpäivän alussa ja lopussa “Mikä fiilis? Tuntuuko, että on hyvin virtaa?” Siihen vaan jotkut hymynaamat ja kuva akusta eri latauspalkkivaiheissa. Tuosta kun koppaa vastausten kellonajat, niin siinä on samalla sitten työaikakirjanpitokin hoidettu työntekijän osalta. Fiiliksen ja energian mittaamisella voidaan parhaimmillaan havaita etukäteen tekijät, joilla on riski ajaa itsensä burnouttiin - jatkuva hyvä tulos ja ahkera tekeminen, mutta koko ajan huono fiilis ja päivän lopussa ei yhtään energiaa.

 

Tärkeintä on kuitenkin, ihan sama miten tuota asiaa seurataan, miettiä millä toimenpiteillä ongelmiin puututaan ennaltaehkäisevästi ja sitten, kun ollaan siellä terkkarissa. Ja ei, kerran vuodessa tehtävät työhyvinvointikyselyt eivät melkeinpä koskaan riitä seuraamiseen.


Lähteet

Helsingin sanomat - ”On täysin kestämätöntä, että työikäisiä putoilee rivistä tätä tahtia” – Työterveys­psykologi räjäyttäisi self helpin uupumuksen hoidossa

Firstbeat - Hyvinvointianalyysista suunta pitkäjänteiselle työhyvinvoinnin kehittämiselle

Jäikö kysyttävää? Kysy kirjoittajalta!

Kristian Rasehorn  /  Digimyyjä
p. +358 44 987 0468  /  kristian.rasehorn@collapick.com